RIIHIMÄEN SEUDUN
TERVEYSKESKUKSEN
KUNTAYHTYMÄ
YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA
Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2012 alkaen
1 § Soveltamisala
Tätä taksaa sovelletaan
A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
1) laitosten hyväksymistä ja muun kuin 13 §:n 3 momentissa tarkoitetun elintarvikehuoneiston ilmoituksen käsittelyä;
2) kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista;
3) Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvontaa siltä osin kuin vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa; sekä
4) elintarvikemääräysten noudattamatta jättämiseen perustuvien elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseksi tapahtuvasta tarkastuksesta. Kunta perii lisäksi maksun muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvistä tarkastuksista ja tutkimuksista sellaisena, kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004 artikloissa 27 ja 28 säädetään.
B) Terveydensuojelulaissa (763/1994) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
5) terveydensuojelulain 13 § mukaisista toiminnoista tehtävien ilmoitusten käsittelyä sekä;
6) terveydensuojelulain 18 § mukaisen laitoksen hyväksymistä;
7) kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista;
8) §:ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen;
9) 13 §:n nojalla tehtyjen ilmoitusten perusteella annettujen määräysten valvontaa;
10) 18 §:n nojalla tehdyn hakemuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa sekä 20 §:ssä edellytettyyn talousveden laadun valvontaa ja tarkkailua;
11) 29 §:ssä edellytettyyn uimaveden säännöllistä valvontaa.
12) asunnossa tai muussa oleskelutilassa suoritettua mittausta, näytteenottoa, tutkimusta ja selvitystä, joka liittyy 26 §:n mukaisten terveyshaittojen selvittämiseen (arvonlisäverollinen);
13) kaivon omistajalta talousvesitutkimuksista silloin, kun kysymys ei ole 16 §:n 4 momentissa tarkoitetusta talousvettä toimittavasta laitoksesta (arvonlisäverollinen).
C) Kemikaalilain (744/1989) 7 §:ssä tarkoitetun
14) valvontasuunnitelman mukaisiin tarkastuksiin;
15) kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaan silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen.
D) Tupakkalain (693/1976) säädettyihin kunnan viranomaisten suoritteisiin, jotka koskevat
16) 10b §:ssä tarkoitetun myyntiluvan myöntämistä
17) 10b §:ssä tarkoitetun myyntiluvan vuotuista valvontamaksua
18) 14a §:ssä tarkoitetun kunnan valvontasuunnitelman mukaisia tarkastuksia;
19) 14a §:ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaan silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen.
E) Kuluttajaturvallisuuslaissa (970/2011) säädettyihin suoritteisiin, jotka koskevat
20) 22 §:ssä tarkoitetun valvontasuunnitelman mukaisia tarkastuksia
21) annetun päätöksen noudattamista koskevia tarkastuksia
22) 6§:ssä tarkoitetun palvelun tarjoamisen aloittamista, toiminnan oleellista muuttamista ja palvelun tarjoajan vaihtumista koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta ja siitä ilmoittamisesta toiminnanharjoittajalle (jatkossa ilmoituksen käsittely)
F) Lääkelain (395/1987) 54§:ssä säädettyihin kunnan valvontaviranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
23) nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntihakemusten käsittelyä ja kohteiden valvontaa
2 § Maksujen määräytymisperusteet
2.1 Maksut perustuvat valvonnasta, matkoista, tarkastuksesta ja näytteenotosta viranomaiselle aiheutuneiden kokonaiskustannusten määrään.
2.2 Kokonaiskustannuksiin kuuluvat tehtävän hoitamisesta aiheutuvat toimintamenot, korot ja poistot sekä osuus hallintokustannuksista. Valvontahenkilöstön työtunnin hinta on 50 euroa.
2.3 Ulkopuolisten palveluiden ja laboratoriotutkimusten maksut määräytyvät aiheutuneiden kustannusten mukaan.
2.4 Näytteenotosta ei peritä maksua, mikäli se tapahtuu valvontasuunnitelman mukaisen tarkastuskäynnin yhteydessä
2.5 Tarkastuskäyntiin sisältymättömästä näytteenotosta peritään:
– vesi-, elintarvike-, puhtaus-, materiaali-, pintasively- yms. näytteet: 35 € 1.näyte ja 8 € seuraavat näytteet / näytteenottopaikka
3 § Käsittely ja hyväksymismaksut. Kuluttajaturvallisuuslain mukaisten ilmoitusten ja elintarvikelain mukaisten huoneistoilmoitusten käsittelymaksut ja laitosten hyväksymismaksut sekä terveydensuojelulain 13 §:n mukaisten ilmoitusten ja terveydensuojelulain 18 §:n mukaisten laitosten hyväksymismaksu
3.1 Käsittely- tai hyväksymismaksun määräämisen yleisenä perusteena on käsittely- tai hyväksymismenettelyn laajuus. Maksu määräytyy hakemuksen tai ilmoituksen käsittelyyn käytetyn työajan perusteella.
Elintarvikelain mukaisen huoneistoilmoituksen käsittelyyn sisältyy ilmoitusta koskevien tietojen tarkastaminen, tietojen siirtäminen viranomaisen valvontakohdetietojärjestelmään, alustava riskinarviointi sekä todistuksen lähettäminen toimijalle.
Elintarvikelain mukaisen laitoksen hyväksymismaksun, terveydensuojelulain 13 §:n mukaisten ilmoitusten ja terveydensuojelulain 18 §:n mukaisten laitosten hyväksymismaksun käsittelyyn käytettyyn työaikaan luetaan huoneiston käyttöönottotarkastus, asiakirjojen tarkastus, hakemuksen tai ilmoituksen käsittely sekä hyväksymispäätös.
3.2 Käsittely- tai hyväksymismaksua sovelletaan myös toiminnan olennaista muuttamista koskevaan ilmoitukseen tai hakemukseen.
4 § Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan sisältyvien tarkastusten maksut
4.1 Hyväksyttyyn valvontasuunnitelmaan perustuvasta tarkastuksesta ja näytteenotosta peritään valvontamaksu, joka perustuu tarkastukseen käytettyyn aikaan. Tarkastukseen kuuluu tarkastukseen valmistautuminen, tarkastus ja tarkastuspöytäkirjan kirjoittaminen. Tarkastuksen sisällöstä sekä valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävästä ajasta määrätään tarkemmin valtakunnallisessa toimialakohtaisessa valvontaohjelmassa ja kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmassa ja laatujärjestelmässä. Kohteen tarkastustiheys määräytyy riskinarvioinnin perusteella.
4.2 Yhdessä valvontakohteessa samanaikaisesti toteutettavista useista viralliseen valvontaan kuuluvista toimista peritään yksi yhdistetty maksu. Yhdistetty maksu määräytyy toimenpiteeseen käytetyn ajan perusteella. Tarkastuspöytäkirjaan tulee kirjata kaikki lainsäädäntö, jonka mukaista valvontaa tarkastuskäynti sisältää.
4.3 Eläimistä saatavia elintarvikkeita käsittelevien laitosten valvonnasta peritään val-vonta-asetukseen (1040 / 2007) pohjautuva valvontamaksu (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus EY N:o 882 /2004 liite IV jakso B).
5 § Elintarvikelain mukaisista muista tarkastuksista perittävät maksut
5.1 Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvonnasta peritään erillinen maksu siltä osin kun vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa. Maksu määräytyy tarkastuksiin kuluneen ajan perusteella.
5.2 Tarkastuksista, jotka voivat perustua elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseen, peritään maksu aiheutuneiden kustannusten perusteella.
5.3 Lisäksi maksu peritään muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvästä tutkimuksesta sellaisena kuin valvonta-asetuksen 27 ja 28 artiklassa säädetään. Tähän ryhmään kuuluvat myös toiminnanharjoittajan pyynnöstä tehtävät tarkastukset.
5.5 Elintarvikkeiden vientitodistuksista peritään kustannuksia vastaava maksu.
5.6 Lihantarkastuksesta perittävä maksu määräytyy tarkastukseen kuluneen ajan perusteella, 50 € tunti.
6 § Terveydensuojelulain mukaisista eräistä tarkastuksista ja mittauksista perittävät maksut
6.1 Terveydensuojelulain 27 §:n mukaisen terveyshaitan toteamiseksi tehdystä mittauksesta peritään kustannusten mukainen maksu Sierra Anderssen- keräimellä tehty sisäilmanäytteenotto ja melumittaus: perus-maksu 75 € ja lisäksi 50 € alkava tunti. CO2- mittaus: perusmaksu 75 € ja 50 € mittauspiste
6.2 Terveyshaitan toteamiseksi tehty ensimmäinen tarkastuskäynti on maksuton.
7 § Tupakkalain mukainen myyntilupamaksu ja myyntiluvan vuosittainen valvontamaksu
7.1 Tupakan vähittäismyyntiluvan myöntämisestä ja vuotuisesta valvonnasta perittävät maksut
|
Myyntipisteiden lukumäärä |
Myyntilupa-maksu |
Vuosittainen valvontamaksu |
Määräaikaisen luvan valvontamaksu |
|
1-5 myyntipistettä |
120 € |
120 € |
50 €/h |
|
6–10 myyntipistettä |
170 € |
170 € |
50 €/h |
|
> 10 myyntipistettä |
200 € |
200 € |
50 € /h |
Myyntilupamaksu on samansuuruinen määräaikaisille ja toistaiseksi voimassa oleville luville.
Myyntilupamaksu peritään vain hyväksytyistä luvista. Myyntiluvan myöntämisvuodelta ei peritä valvontamaksua. Vuosittainen valvontamaksu peritään vuoden alussa (1.1.) voimassa olevien tupakan myyntilupien perusteella.
Lisäksi peritään tuntitaksan 50 €/h mukainen maksu Tupakkalain 14 a §:ssä tarkoitetusta valvontasuunnitelman mukaisesta tarkastuksesta.
8 § Lääkelain mukainen nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan käsittelymaksu
Maksun määräämisen yleisenä perusteena on lupakäsittelyn laajuus sekä hakemuksessa tarkoitettujen myyntipaikkojen ja myyntipisteiden määrä. Luvan käsittelystä perittävä maksu on 120 € hakemukselta. Jos hakemuksella haetaan myyntilupaa useampaan kuin yhteen myyntipaikkaan, korotetaan maksua 40 € jokaista tämän määrän ylittävää myyntipaikkaa kohti. Jos myyntipaikassa on enemmän kuin yksi myyntipiste, korotetaan luvan käsittelymaksua 10 € jokaista tällaista myyntipistettä kohti.
9 § Nikotiinivalmisteiden myyntipisteiden vuotuinen valvontamaksu
Vuosittainen valvontamaksu peritään vuoden alussa (1.1.) voimassa olevien nikotiinin myyntilupien perusteella.
|
Myyntipisteiden lukumäärä |
Valvontamaksu |
|
1 – 5 |
120 euroa / vuosi |
| 6 – 10 |
170 euroa / vuosi |
| >10 |
200 euroa / vuosi |
10 § Muut maksut
Maksuun lisätään arvonlisävero (23 %)
Näytteen nouto junalta tms. 35 €
Näytteen lähettäminen 35 € + rahti/postimaksu
Viranomaistodistus 60 €
Asiantuntijalausunto 60 €
Asiantuntijapalvelu 60 € /h
Laitteiden vuokra
– Sierra Anderssen -keräin ja CO2 -mittari 70€/vrk
– Muut laitteet 10-50€/vrk
11 § Valvontamaksun määrääminen poikkeustapauksissa
11.1 Mikäli näytteenotto, mittaukset tai valvontatoimenpiteet tapahtuvat asiakkaan pyynnöstä tai toiminnan luonteesta johtuen virka-ajan ulkopuolella ja niistä aiheutuu työnantajalle kohonneita kustannuksia, voidaan maksua korottaa kustannusten nousua vastaavalla prosenttimäärällä.
11.2 Valvontamaksun muutoksesta poikkeustapauksessa päättää terveysvalvonnan johtaja
12 § Hakemuksen peruuttaminen ja raukeaminen
12.1 Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa taikka asian käsittely kunnan viranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään maksu käsittelyyn käytetyn ajan perusteella.
13 § Hakemuksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen
13.1 Hakemuksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, maksu määräytyy käsittelyyn käytetyn ajan perusteella.
13.2 Tupakan myyntilupahakemuksen hylkäämisestä ei peritä maksua
13.3 Jos hakemus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä.
14 § Palautetun hakemuksen käsittelymaksu
14.1 Jos tuomioistuin palauttaa muutoksenhaun johdosta asian uudelleen käsitel-täväksi, vähennetään tämän taksan mukaisesta maksusta, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta valvontaviranomaisen päätöksestä on peritty.
14.2 Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen johdosta, että hakija ei ole ollut hakemansa hyväksymispäätöksen tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan.
15 § Maksun suorittaminen ja periminen
15.1 Valvontasuunnitelman mukainen maksu laskutetaan tehdystä tarkastuksesta lukuun ottamatta elintarvikelain mukaisten laitosten vuosivalvontamaksuihin sisältyviä tarkastuksia.
15.2 Maksu on suoritettava viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä. Eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta.
15.3 Jos toimenpiteestä määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, peritään viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 §:n tarkoittaman korkokannan mukaan. Viivästyskoron sijasta peritään viiden euron suuruinen viivästysmaksu, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi.
15.4 Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimin ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/2007) säädetään (EL (23/2006) 72 §, KemL (744/1989) 60 §, TsL (763/1994) 50 §, TupL (693/1976) 25 b §, KuTuL (920/2011) 33 §, Lääkelaki (395/1987) 54 d §).
16 § Voimaantulo
16.1 Maksut määräytyvät päätös- tai käsittelypäivämääränä voimassa olevan taksan perusteella
16.2 Tupakan ja nikotiinivalmisteiden myyntilupavalvonnan vuosimaksun suuruus määräytyy maksun tarkistushetkellä voimassa olevan taksan perusteella.
16.3 Tämä taksa tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2012.
Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän yhtymähallitus on hyväksynyt tämän taksan päätöksellään 14.päivänä joulukuuta 2011.