Takaisin ajankohtaisiin artikkeleihin

Kiinassa käynnistyi alkuvuonna uuden koronaviruksen aiheuttama tartuntatautiepidemia (COVID-19). Sairastuneiden oireita ovat olleet kuume, yskä, hengenahdistus, lihaskivut ja päänsärky. Monien oireet ovat olleet lieviä, mutta joukossa on ollut myös vakavasti sairastuneita.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa valtakunnallista ja kansainvälistä tilannetta ja antaa ohjeita tartuntojen ehkäisyssä. THL:n sivuilla on myös koottu kysymyksiä ja vastauksia koronaviruksesta. 

Miten suojaudun koronavirukselta?

Koronavirukselta voi suojautua samalla tavalla kuin muiltakin hengitystieinfektioiden aiheuttajilta huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta. Yskiessäsi suojaa suusi esimerkiksi kertakäyttönenäliinalla. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yksi tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivulta löytyy tietoa hyvästä käsihygieniasta. 

Mistä tiedän olenko altistunut koronavirukselle?

Olet voinut saada koronavirustartunnan, mikäli olet ollut lähikontaktissa henkilön kanssa, jolla on todettu koronavirusinfektio ja joka on sairastunut oleiltuaan epidemia-alueella tai olet itse oleillut epidemia-alueilla ja sinulla on oireita. Oireita voivat olla kuume, lihassärky, yskä, hengenahdistus tai väsymys.

Epidemia-alue on merkittävästi laajentunut viime viikkojen aikana. Tämän vuoksi ajantasainen tieto epidemia-alueen laajuudesta kannattaa tarkistaa THL:n sivuilta.

Koronavirusta varten on avattu valtakunnallinen puhelinneuvonta, joka tarjoaa yleistä tietoa koronaviruksesta. Neuvonnan numero on 0295 535 535. Puhelinneuvonta on auki arkipäivisin kello 8–21 ja lauantaisin kello 9–15. Puhelinneuvonnassa ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.

Pelkään altistuneeni koronavirukselle, miten toimin?

Ota terveyspalveluihin yhteyttä aina ensin puhelimitse. Soita joko Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymään tai Kanta-Hämeen keskussairaalaan.

Terveyskeskuksen kiireellisen hoidon yksikkö Pulssi77 on avoinna joka päivä kello 8–22. Pulssin puhelinnumero on 019 758 5600. Ilta-aikaan, öisin ja viikonloppuisin palvelee keskussairaalan ensiapu, jonka puhelinnumero on 03 629 4500. Koronaviruksen näytteenottoon saapuville henkilöille on järjestetty oma sisäänkäynti päivystysklinikan ambulanssiovien kautta.

Olin matkalla epidemia-alueella, voinko palata matkalta palattuani töihin, päiväkotiin tai kouluun?

THL:n ohjeiden mukaan jos epidemia-alueelta palaamisen jälkeen ei tule kuumetta tai muita ylähengitystieinfektion oireita, kuten yskää tai hengenahdistusta, voit pääsääntöisesti palata työhön, päiväkotiin tai kouluun. Jos oireita ilmaantuu 14 vuorokauden kuluessa epidemia-alueelta saapumisen jälkeen, ota välittömästi yhteyttä terveydenhuoltoon puhelimitse.

Riihimäen kaupunki ohjeistaa omaa henkilöstöään pidättäytymään toistaiseksi kaikesta työmatkustamisesta epidemia-alueille.

Voinko matkustaa ulkomaille?

Ulkoministeriön ohjeistuksen mukaan kaikkea matkustamista ulkomaille tulisi nyt välttää. Ulkoministeriö ei enää päivitä matkustustiedotteita.

Mitä tarkoittaa karanteeni ja eristys?

Karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista. Karanteenilla estetään tartunnan siirtyminen mahdolliselta oireettomalta tartunnankantajalta muihin henkilöihin.

Eristyksellä tarkoitetaan tarttuvaa tautia sairastavan potilaan eristämistä terveistä. Jatkotartuntojen ehkäisemiseksi eristys voidaan toteuttaa kotona tai sairaalassa.

Miten pärjään kotona, jos olen karanteenissa?

Pyydä sukulaisia tai ystäviäsi käymään tarvittaessa kaupassa. Pyydä heitä jättämään ostokset ulko-ovesi viereen, josta otat ne itse hetkeä myöhemmin sisälle.

Kotivaralla tarkoitetaan ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita, joita olisi hyvä olla kotona, jos kauppaan ei pääse. Kotivarasta löytyy lisätietoja Suomen Pelastusalan keskusjärjestön sivuilta.

Ohjeet henkilöstölle koronaviruksen varalta

Riihimäen kaupunki kehottaa henkilöstöä kiinnittämään erityistä huomiota käsi- ja yskimishygieniaan ja pidättäytymään kättelystä kokousten ja vierailujen yhteydessä. Kaupunki suosittelee ulkomaisten vierailijaryhmien vierailujen siirtämistä ja kansainvälisten tilaisuuksien peruuttamista. Kotimaiset tilaisuudet voidaan toistaiseksi järjestää.

Kaikesta työmatkustamisesta epidemia-alueille pidättäydytään toistaiseksi. Tapaamiset hoidetaan mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin. Epidemia-alue muuttuu jatkuvasti, joten kaupunki pyytää seuraamaan ulkoministeriön matkustustiedotteita ja THL:n matkustussuosituksia.

Työmatkustamista ulkomaille muualle kuin epidemia-alueilla suositellaan välttämään toistaiseksi ja suosimaan etäyhteyksiä matkustamisen sijaan. Työmatkustamista kotimaassa ei rajoiteta, mutta suositellaan etäyhteyksien käyttöä matkustamisen sijaan.

Tarkempi ohje henkilöstölle koronaviruksen varalta löytyy intrasta.

Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta tarjoaa yleistä tietoa uudesta koronaviruksesta numerossa 0295 535 535. Puhelinneuvonnan lisäksi neuvontaa on mahdollista saada myös tekstiviestillä numerossa 050 902 0163. Tekstiviestineuvonta on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät esimerkiksi kuulovamman tai muun syyn takia voi käyttää puhelinta.

Puhelin- ja tekstiviestineuvonnasta saa uudesta koronaviruksesta yleistä tietoa, joka perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivujen tietoihin. Neuvontanumeroista ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta päivystyksellisissä akuuteissa oireissa.

Neuvonta on auki arkipäivisin klo 8­–21 ja lauantaisin klo 9–15.

Palvelua saa tällä hetkellä suomeksi ja mahdollisuuksien mukaan myös ruotsiksi ja englanniksi.

Lisätietoa koronavirukseen liittyen löydät tarvittaessa muun muassa seuraavilta sivuilta:

THL: ajankohtaisseuranta koronaviruksen tilanteesta

Tietoa taudista: koronavirus COVID-19

Usein kysyttyä koronaviruksesta COVID-19

Tietoa koronaviruksesta Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän sivuilla